Yrityksen aloituksesta tähän päivään

Kivijalkakauppa Karkkilassa

Tarun puutarha & lemmikit yrityksen perustin pitkäaikaisten suunnitelmien jälkeen jo vuosia jatkuneiden harrastusten ja sivubisneksienkin jatkoksi

Aloitin perinteisellä kivijalkakaupan pidolla keväällä 2009 Karkkilassa (pitkälän teollisuuskylässä) Yrittäjäntie 32:ssa. Kauppa avasi ovensa virallisesti toukokuussa -09, vaikka osaa yrityksen toimintoja oli tietysti pyöritetty ja liikkeen avaamista valmisteltu jo vuoden alusta alkaen. 

Karkkilan kauppa kesällä 2012

Puutarhaan

Alkuvuosina valikoima oli laaja aina tomaatintaimista hedelmäpuihin

Puutarhan osalta valikoima muotoitui ensimmäisinä vuosina jonkin verran kysynnän ja tarpeiden mukaan. Aluksi oli multia, lannotteita ja tarvikkeitakin ja taimirepertuaari laajempi puiden ja pensaiden taimista kesäkukkiin asti, käsittäen hyvin laajalti hedelmä- ja marjakasvi erikoisuuksiakin. Vuosien saatossa aloin erikoistua yhä enemmän tiettyihin osa-alueisiin ja keskittyä oman tuotannon kasveihin eli alusta asti kyllä vahvasti mukana olleisiin perinneperennoihin ja kausihyötytarhan taimiin. 

Ensimmäisinä vuosina oli myynnissä lavoittain myös multia, lannoitteita jne, sekä hyvin monipuolisesti kasveja hedelmäpuista monenlaisiin taimiin
Hyötytarhan taimia ja perennoja toukokuun alussa 2015, valikoima alkoi jo keskittyä

Akvaarioihin ja lammikoihin...

 

Karkkilan liikkeessä oli todella iso ja hieno akvaario-osasto ja monipuolinen valikoma akvaariokaloja ja tietysti niille asumuksia, tarvikkeita ja ruokia. Lammikkokalojen osalta yrityksen maine levisi nopeasti kauaskin ja joka vuotinen ongelma oli että lammikkokalat loppuivat kesken, vaikka kuinka yritin varautua reilusti. Jopa elokuvatähdiksikin isokokoisia karppeja liikkeestäni päätyi :)

 

Osa akvaario-osastoa ja vain osa...
Keskellä oli näyttävä 1200l allas, jossa aluksi oli asukkeina erilaisia rihmakaloja, lehtikaloja ja muita kirjoahvenia, sekä mm. upeita vilkkaita loistobarbeja. Myöhemmin altaan valatsivat isot ahvenet ja monnit, kuten oskarit, smaragdikirjoahvenet, plekot, antennimonnit jne... Hiukan piilossa pystyi ihailemaan rauhassa nojatuolissa istuen majesteettisia kiekkokaloja, luonnon lehtikaloja, sekä tetraparvia ja hiukan harvinaisempia monnilajeja.
Myös pienen pieniä löytyi paljon: erilaisia sukarapuja, joista kuvassa kirsikkasukia, lisäksi minikalalajeja esim. helmiseeprakaloja, hehkurasboroita, minikokoisia monnilajeja... Oikealla kiekkoaltaan lehtikalat hoivaavat lapsikatrastansa ilmakuplaverhon takana. Oli upeaa seurata monien eri lajien lisääntymistä ja kasvatella monen lajisia poikasia myyntiin.
Synnyttäviä hammaskarppeja on aina ollut hyvin ja pääasiallisesti omakasvatatuksesta, tiskin takana oli 1000litran allas täynnä valtavan kokoisia miekkapyrstö ja molli emoja ja niiden poikasia. Myös suurin osa akvaariokasveista kasvatettiin oikeissa akvaario-olosuhteissa liikkeen altaissa.
Värikkäät malawi-ahvenet herättivät ihastusta, niitä oli liikkeessä pari isohkoa altaallista. Oikealla räiskyviä punatimanttiahvenia, jotka omia kasvetteja tietysti.
Kultakaloja, joista osa oli omia lemmikkejä ja emoja ja oikealla onkin niiden vauvoja eli kasvattelin aika paljon itsekin kaloja myyntiin ja paljon positiivista palautetta tuli hyvästä laadusta
Ulkolammikoihin oli tarjolla paljon eri kokoisia värikkäitä karppeja...
Akvaariotarvikkeita, akvaarioita, sekä ruokia ja hoitoaineita asukeille löytyi kaupalta hyllyittäin

Koirille ja kissoille

Kissoille löytyi ruokia ja hiekkoja moneen tarpeeseen. Kuva ihan alkuvuosilta

Koirille ja kissoille oli tietenkin ruokia ja tarvikkeita laadukas ja monipuolinen valikoima, ottaen erityisesti huomioon erilaisten harrastajakuntien esim. metsästyskoirien tarpeet. Raakaruokapakasteitakin oli monta isoa arkullista ja osa jopa suoraan aivan tuoreena lihanleikkaamosta.  

Sama kuvakulma 2015 ...aika sama näkymä eli jo alun alkaen oikein valittu ja hyväksi todettu on pysynyt ja pysyy jatkossakin
Kivijalkakaupan aikana ehti myynnissä olla välillä laajakin valikoima eri merkkisiä koirien kuivamuonia, kuitenkin aina laadukkuuteen panostaen ja päämerkit ovat kulkeneet mukana koko ajan ja ovat vieläkin samat. Kuvat ensimmäisiltä vuosilta...
Koirien muonia vuonna -15 ...pysyvyyttä ja joitain muutoksia
Leluja ja virikkeitä on siinä monenlaista...
Paljon herkkuja ja tarvikkeita
Aidot kotimaiset paistetut luut olivat hyvin suosittuja ja tietysti nahkaisia puruluitakin oli montaa kokoa ja laatua
Remmejä, pantoja, valjaita... metritolkulla.

Pieneläimille ym

mökkejä, virikkeitä ja tarvikkeita pieneläinosastolla

 Pieneläimille löytyi tietenkin ruuat ja kuivikkeet, myös isoissa säästöpakkauksissa. Sekä tietysti monipuoline valikoima laadukkaita tarvikkeita.

Lisäksi liikkeessä pääsi tapaamaan usein kesyjä, kilttejä ja rohkeita kaneja, jotka saivat kerta toisensa jälkeen asiakkaat hämilleen ja muuttamaan käsityksensä kanien olemuksesta. 
Myös gerbiilimme asustivat kaupan tiloissa, niin omien kuin asiakkaidenkin päivien piristyksenä.         
    

Pieneläinten ruoka- ja tarvikeosastoa ensimmäisinä vuosina Karkkilan liikkeessä

Muutoksen tuulia ja kivijalkakaupan loppu

Monia erilaisia vaihtoehtoja ja muutoksia olin miettinyt yritystoimintaani jo useamman vuoden ajan ja pikkuhiljaa suunnitelmat alkoivat hahmottua ja toimintamuoto jatkossa seljetä. Vaikka ihan suoraan en pystynytkään suunnitelmia toteuttamaan, otin kuitenkin reilun suunta-askeleen ja toimintamuoto muuttui radikaalisti syksyllä 2015. Varsinainen kivijalka myymälä Karkkilassa jäi pois ja yrityksen varasto ja toimintakeskus jatkoi Vihdissä väliaikaisissa "väistötiloissa". Myynti jatkui sekä varastolta, että toimituksina mm. perjantaisin Karkkilaan. Lisäksi aloin aktiivisesti kiertää ja myydä toreilla, markkinoilla ja tapahtumissa.

Karkkilaan avautui myös "itsepalvelumyymälä" Romuenkelin kirpputorin yhteyteen, jossa on perusvalikoima suoraan hyllyssä ja lisäksi tilausten ja toiveiden mukaisesti sai muutakin.

Valikoimakin hiukan muotoitui, vaikka samoilla linjoilla jatkettiin. Raakaruokapakasteet vähenivät ja jäivät pikkuhiljaa pois ja kuivamuonissakin keskityttiin pienempään valikoimaan. Toisaalta tarvikkeiden osalta valikoima laajeni ja runsastui reilusti ja vihdoin pystyin myös palauttamaan alkuperäisissä suunnitelmissa oleen oman tuotannon paremmin. Eli kasvi- ja taimituotannon lisäksi mm. koirien laadukkaiden ja yksillöllistenkin nahkatarvikkeiden valmistus.

Romuenkelillä perusvalikoima keväällä 2016

Pusulaan...

2017 Kesällä ja syksyllä väistötilat saivat jäädä ja askel kerrallaan yrityksen toiminta siirtyi nykyiseen osoitteeseen Pusulan Tölliin.

Paljon oli tehtävää ja rakennettavaa, mm kasvihuone, jonka tekoa tosi sateinen syksy haittasi todenteolla. Myös kaikille eläimille piti tehdä ja järjestää tilat ja kunnon asumukset, mutta nyt niillä on hulppean tilavat ja mukavat oltavat.

Romuenkelin kirpputorin yhteydessä oleva itsepalvelu hyllystö oli edelleen käytössä jonkusen vuoden ja vakioasiakaskunta sitä käyttikin säännöllisesti. Romuenkelin toiminnan muutosten myötä se jäi pois, mutta omat toimitukset suoraan asiakkaille Karkkilaan jatkuivat ympäri vuoden.

Toreja ja markkinoita on tullut kierrettyä ja on löytynyt vakiopaikkoja joista minut löytää säännölllisesti ja lisäksi muita joissa käyn hiukan vähemmän ja aina uusiakin voi kokeilla. Varmasti minut löytää, ainakin lähes joka kerta Karkkilan perjantai torilta toukokuun alusta lokakuun loppuun, joskus myös tiistain iltatorilta. Somerniemen kesätori on toinen takuupaikka, jossa olen aina kuin vain mahdollista. Nummelan torilla käyn enimmäkseen keskiviikkoisin kevät ja kesäaikaan kelien helliessä. Myös Lohjan torilta voi minut usein taimien myyntiaikaan löytää, etenkin torstaisin.  Sitten on paljon markkinoita joille suuntaan aina uudelleen... esim. Lopen kevään ja alkukesän markkinat, Veikkola, Nurmijärvi jne... ja monista kylien pientapahtumista pidän erityisesti mukavan ilmapiirin vuoksi. Vakiopaikat muodostuvat tietenkin ihmisten mukaan, eli kun on mukavia asiakkaita ja tarpeeksi kustannuksiin nähden, niin tulen uudelleen kerta toisensa jälkeen :)