Taimia, taimia...

Huom. Tämän osiokokonaisuuden päivittäminen on vielä hiukan kesken ja varsinkin kuvia puuttuu paljon... Kärsivällisyyttä, tulossa on :)

Aitoja perinne perennoja eli oikeasti wanhoja kasveja, vanhoista kotimaisista kasvustoista...

Omatuotettuja perennoja ja muita koristekasveja. Kasvit on kasvatettu ja talvetettu avomaalla luonnonmukaisesti luonnon rytmissä ja olosuhteissa, joten lähtökohdat menestymiseen Suomalaisissa oloissa ovat erinomaiset.


Katso kuvauksia yms. alasivuilta: 

Kasvit ovat tieteellisen nimen mukaan järjestyksessä, jolloin sukulaiskasvit ovat samassa yhteydessä. Kasvit on jaoteltu useammalle sivulle: Perennat 1: A-H / Perennat 2: I-Ö / Pensaat ym

Esittelytekstissä on kerrottu yleensä kyseisen kasvustokannan ikää tai alkuperää Suomessa. Suuri osa lajeista on niitä ihan oikeita aitoja suomalaisia perinneperennoja ja kasvustotkin aitoa vanhaa perää.

Kaikki kuvat ovat omia ja näistä kyseisistä kasvikannoista otettuja. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana ;)


        Osaa kasveista ei ole aina saatavilla tai sitä voi olla rajallinen määrä. 
Saatavuus voi myös vaihdella talvehtimisen onnistumisen, kasvukauden ajankohdan ym. seikkojen takia.

      Taimia on yleensä aina erikokoisina ja hinnat vaihtelevat sen mukaisesti yksilöittäin.


Muista ! Ruukuissa olevia taimia voi istuttaa läpi kauden, myös kukkivana, kun multapaakkua kohtelee varovasti ;)


Hyötykasvien taimia...


Luonnonmukaisin menetelmin "käsityönä" kasvatettuja tomaatin, paprikan, kurkun, kurpitsan yms. taimia. 
( = Luomu kasvualustat ja lannoitteet... "Vapaa" lajinmukainen kasvu, ei kasvunsääteitä tms. keinotekoisia muokkaajia) 
 Saadun runsaan tyytyväisen palautteen mukaan jatkavat rehevää kasvuaan ilman takapakkeja myös kotipuutarhassa :) 

Paljon erilaisia lajeja ja lajikkeita; kannattaa myös kysyä ja ehdottaa... 

Myös valmiita luonnonmukaisesti tuotettuja ja kestolannoitettuja erikokoisia ja -laisia ruukku- ja amppeli-istutuksia :)      -Kastele ja nauti sadosta - HELPPOA !  ( astia, sis. 1-2 tainta )
                                     PS. Myös mukava ja hyödyllinen tuliainen !


-Tietoja lajeista, lajikkeista ja ohjeita kasvatukseen on  alasivuilla:          

Kesäkukkia ei tällä hetkellä...               
           

*** Et ehkä saa aivan kaikkea puutarhaasi- ...mutta voit löytää jotain uutta tai wanhaa, mitä ei yleensä ole saatavilla.***