Kanipoikueet 2017

Poikueista löydät tiedot kuvineen alta.    Poikasen hinta on normaalisti 35 - 49 euroa / kpl (turkin ja värityksen mukaan), varausmaksu on 10 euroa, joka vähennetään lopullisesta hinnasta.  -Hinta sisältää aina reilun pussin tuttua pellettiruokaa ja mahd.muutakin alkuajan evästä, sekä epäviralliset "paperit", joissa tietoa ko.kanin lisäksi poikueesta ja suvusta, sekä tarvittaessa kattavat hoito- ym ohjeet. Kaikki poikueet ovat huolella suunniteltuja ja hoidettuja. Itselläni on kaikkien poikueiden ja vanhempien suhteen tiukat kriteerini ja selkeät tavoitteet. Perusoletuksena minulla on että poikaset ovat kaikinpuolin ok, eli vailla purenta- tms vikoja, jos havaitsen jossakin yksilössä huomauttamista mainitsen asiasta aina ja pikkuvirheetkin (vakavammat virheet karsin pois, enkä tyrkkää kenenkään kiusaksi) otan huomioon hinnassa.

Kaikki poikaset tottuvat tietysti runsaaseen käsittelyyn niin lapsien kuin aikuisten, monenlaiseen melskeeseen, usein myös koiriin, autoiluun, vieraisiinkin paikkoihin ja ihmisiin eli sopivat mainiosti lapsiperheisiinkin. Poikasten kynnet on leikattu ennen luovutusta jo useampaan kertaan ja jokaista on käännelty ja tarkasteltu joka suunnasta. Myös ruokia ovat saaneet maistella laidasta laitaan ja ovat saaneet aina imeä emoa tarpeeksi pitkään eli ovat vahvamahaisia.

Kasvattaja: Taru Lamminen, Vihti     Mail: taru@puutarha-lemmikit.net


PS. Kaneillamme on myös
Petsie -profiilit, joissa on runsaasti kuvia... käy katsomassa. Tosin Petsien päivitykset ovat hiukan vaiheessa tällä hetkellä... 

          Poikue 6 / -17 

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: reilu 2 kg

Synt. 01.06.2017   -Poikueeseen syntyi: 5 poikasta, joista: 3 urosta ja 2 naarasta

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: Luonnonsoopeli (Mm-harjas), Musta (Mm), ruskeasoopeli perhonen (MM). Naaraat: Ruskeasoopeli perhonen (MM), luonnonharmaa (Mm) 

Isä: Aksu

Luppakorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään musta otter, Mm-harjas 

Isänisä: Luca

Isänemä: Tupsu

Emä: Peppi

Pystykorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli perhonen, Mm-harjas. Kooltaan reilu 2kg.

Isänisä: "Kapteeni".

Isänemä: Siiri / Sievä-Siiri. Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

 

5.6.

          Poikue 5 / -17 

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: reilu 2 kg

Synt. 28.03.2017   -Poikueeseen syntyi: 6 poikasta, joista alustavasti: 4 urosta ja 2 naarasta

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: Luonnonharmaa, luonnonsoopeli (Mm-harjas), kelta-musta japanilainen (Mm), siamsoopeli-japanilainen (Mm). Naaraat: Luonnonharmaa (MM-harjas), siamsoopeli-japanilainen (MM-harjas) 

Isä: ”Savu”

Pystykorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli, Mm-harjas. Kooltaan reilu 2kg.

Isänisä: "Kapteeni".

Isänemä: Siiri / Sievä-Siiri. Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

Emä: Helmi

Pystykorvainen risteytys. Väriltään kelta-musta japanilainen, Mm-harjas

Emänisä: Sasu

Emänemä: Tupsu

           Poikue 4 / -17

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: noin 2 kg

Synt. 27.03.2017   -Poikueeseen syntyi: 5 poikasta, joista hengissä: 4 urosta ja 1 naaras

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: Sininen (Mm), luonnonsoopeli (Mm), 2 x kelta-musta japanilainen (Mm + mm). Naaraat: Sinikeltainen japanilainen

Isä: Sasu

Pystykorvainen pienehkö harjaksellinen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli, Mm-harjas.  Kooltaan vajaa 2kg.

Emä: Malla

Pystykorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään musta/luonnonharmaata, Mm-harjas. Kooltaan reilu 2kg.

Isänisä: "Kapteeni".

Isänemä: Siiri / Sievä-Siiri. Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

          Poikue 3 / -17

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: noin 2 kg

Synt. 25.03.2017   -Poikueeseen syntyi: 4 poikasta, joista hengissä: 4 urosta

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Sininen, musta perhonen, sinikeltainen perhonen, kelta-musta perhonen. Kaikilla Mm-harjas

Isä: Villa-Veikko

Puoliluppakorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään siamsoopeli-japanilainen perhonen, MM-harjas. Utelias, kiltti ja touhukas nuorukainen. Kooltaan vajaa 2kg.

Isänisä: "Sasu". Pienehkö, pystykorvainen risteytys. Väriltään tumma ruskeasoopeli, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja sopivasti vilkkauttakin omaava poju. Sylissä osaa ottaa rennosti, kuten isänsäkin. Kooltaan n.1,8kg.

Isänemä: Siiri / Sievä-Siiri. Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

Emä: Sini

Pystykorvainen risteytys. Väriltään sininen

Emänisä: Hopsu

Emänemä: Tupsu

10.5. 5-poikue. Vas ja oik reunoilla tytöt ja keskellä 4 poikaa

10.5. 4-poikue. Vas. tyttö ja loput poikia

10.5. 3-poikue. Kaikki harjaksellisia poikia

10.4. 5-poikueen 2 tyttöä ja pojat n.2vk

10.4.- 3-poikueen pojat vasemmalla ja oikealla 4-poikueen tyttö ja pojat n.2vk ikäisinä

29.3. Poikueet 3 , 4 & 5

          Poikue 2 / -17 

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: n. 2 kg

Synt. 11.02.2017   -Poikueeseen syntyi: 2 poikasta, joista alustavasti: 1 uros ja 1 naaras

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: Kelta-musta japanilainen Mm-harjas, Naaraat: musta perhonen, Mm-harjas

Isä: ”Savu”

Pystykorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään ruskeasoopeli, Mm-harjas. Kooltaan reilu 2kg.

Isänisä: "Kapteeni".

Isänemä: Siiri / Sievä-Siiri. Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

Emä: Lilli

Kääpiöluppa-tyyppinen risteytys. Väriltään luonnonkeltainen perhonen,

 

          Poikue 1 / -17

Leijonaluppa-tyyppisiä risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: hiukan vajaa 2 kg

Synt. 05.02.2017   -Poikueeseen syntyi: 5 poikasta, joista hengissä: 3 urosta ja 1 naaras

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Kaikille tulee Mm-harjas ja luppakorvat. Urokset: Kelta-musta japanilainen, 2 x kelta-musta perhonen Naaraat: Kelta-musta japanilainen

Isä: ”Villa-Veikko”

Puoliluppakorvainen harjaksellinen risteytys. Väriltään siamsoopeli-japanilainen perhonen, MM-harjas. Utelias, kiltti ja touhukas nuorukainen. Kooltaan vajaa 2kg.

Isänisä: "Sasu". Pienehkö, pystykorvainen risteytys. Väriltään tumma ruskeasoopeli, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja sopivasti vilkkauttakin omaava poju. Sylissä osaa ottaa rennosti, kuten isänsäkin. Kooltaan n.1,8kg.

Isänemä: Siiri / Sievä-Siiri. Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

Emä: Lilja

Kääpiöluppa-tyyppinen risteytys. Väriltään luonnonkeltainen,

29.3. 2-poikue 6vk, poika + tyttö

29.3. 1-poikue n.7vk vas. pojat ja oik. tyttö

3.3. Vasemmassa kuvassa 1-poikue vasemmalta lähtien 3 poikaa ja 1 tyttö. (Meille itsellemme jo valittu k-m perhostyttö kuoli). Oikeassa kuvassa 2-poikueen poika ja tyttö

Vasemmalla 1-poikue 9.2. ja oikealla 2-poikue 23.2.