Oman kasvatuksen tavoitteet

2020

Olipas mukava lukaista itsekin läpi tämä kymmenisen vuotta sitten kirjoittamani teksti... Mitään ei tarvitse muuttaa, vaan kaikki pätee edelleen, eli tavoitteissa on pysytty :) ...Kuvassa oleva poika on jo iso ja Pörrö-pupua ei enää ole kuin sukutauluissa iso-iso-iso jne... vanhempana, mutta hyviä tyyppejä on kanilaumassa edelleen. Ainoastaan poikueita syntyy nykyään vuosittain vähän enempi ja kanien määrä on muutenkin hiukan karannut lapasista meillä... ja poikueiden kokoon on tullut ikävästi hajontaa ja usein syntyy mielestäni turhan pieniä poikueita, etenkin tietyistä sukulinjoista.

Omat kriteerit ja tavoitteet hyvälle "perhepupulle"

Minulta kysellään aina välillä kriteereitä ja tavoitteita kasvatukseni suhteen, koska en kasvata mitään "oikeaa" rotua (syy on siihen siis, kun ei minun ja perheeni toiveita täytä mikään virallinen rotu, vaan niissä on aina joko koko väärä tai jokin ominaisuus epämieluisa tai viety "liian pitkälle" tai sitten rotu on rajattu toistensa "klooneihin"). Tähän olen nyt sitten kirjannut "määritelmän", ettei aina tarvitsisi jokaiselle erikseen yksityiskohtaisesti kertoa...
Voisin nimetä tuon kasvattamani tyypin vaikka 'perhepupuksi', koska tavoittelemani ominaisuudet tähtäävät nimenomaan erinomaisesti lapsiperheisiinkin sopiviin mutkattomiin ja helposti pidettäviin seuralemmikeihin, joiden kanssa voi lisäksi harrastaa monenmoista; vaikkapa estehyppyä tms. (eivät kuitenkaan ole varsinaisia esteristeytyksiä)

Ulkonäkö ja koko: Koko ihanne: vajaasta 2kg noin 2,5kg; ei liian pieni jäädäkseen huomaamatta jalkoihin, eikä liian iso ja vahva käsiteltäväksi, vaan sopivan kokoinen niin lapsen kuin aikuisen syliin ja pitkin lattioita pomppimaan, sekä helposti pidettäväksi ja käsiteltäväksi. Pieni poikkeama ed.mainitusta koosta vielä menettelee. Rakenne sopusuhtainen: Pää mittasuhteiltaan tasapainoinen, suloinen eli kohtalaisen pituinen ja levyinen (Ei hermeliin-tyyppinen aivan lyhyt ja pyöreä tai vastaavasti jänismäisen kuiva ja suippo). Korvat kohtalaisen isohkot pystyssä, propelit tai kevyesti lupassa (Ei niin isot ja päänmyötäiset kuten yleensä varsinaisilla lupparoduilla, eikä pienet kuten esim.hermeliinillä) Vartalo sopusuhtainen, aavistuksen pyöreähkö ja lihaksikas eli ei liian solakka tai kuikelo, muttei kuitenkaan liian pyöreän pallomainenkaan, iso leukapussi ei toivottu. Vankat ja sopusuhtaiset jalat (ei saa olla ohuet tai lyhyet tikkujalat). Karvapeite sileä ja helppohoitoinen ja kohtaisesti harjasta voi osalla olla päänympärillä, mutta kokonaan pitkäkarvainen tai liian pehmeä ja takkuuntuva turkkinen ei saa olla. Kaikki värit ja kuviot käyvät, mutta painotus "värikkäissä" ja vähiten toivottuja luonnonharmaa, punasilmäinen valkoinen... 
Ulkoisten ominaisuuksien suhteen voi esiintyä jonkin verran vaihtelua ed. mainittujen rajojen puitteissa, koska pääpaino on hyvissä lemmikkiominaisuuksissa ja terveydessä :) 

Luonne: = Tärkein asia terveyden ohella! Kanien on oltava ystävällisiä, uteliaita, rohkeita ja reippaita kaikissa tilanteissa (tähän vaikuttaa tietysti myös kasvatus ja käsittely, mutta perusominaisuuksienkin pääkopassa on oltava kunnossa) Niillä on oltava hyvä ja sosiaalinen luonne ja sylissä viihtyminenkään ei ole pahasta, muttei saisi olla tylsän passiivinenkaan...
Arkuus tai agressiivisuus on ehdottomasti kiellettyä, eikä saisi stressaantua muutoksista, reissaamisista tms. juurikaan 
Naaraiden on tultava toimeen porukassa ja emonvaistojen on oltava hyvät ja poikasista on huolehdittava hyvin, eikä agressiivisuutta sallita edes silloin kun naaraalla on poikasia. Oltava siistejä eli oltava luontaisesti tai helposti opetettavissa sisäsiisteiksi. Uroksissakaan en kelpuuta turhan päiten ympäri seiniä kuseskeleviä ja haisevia yms hormoniheikkejä vaan sukupuolihalunkin on oltava tasapainossa. (Urosten ei voi olettaa tulevan rajatussa tilassa toimeen keskenään, koska se on jo luonnonvastaista)
 
Terveys: (= itsestään selvyys ) Perusterveitä, purentaviat yms. ehdottomasti poissulkevia (en myöskään myy eteenpäin, jos sellaisia sattuisi syntymään), myöskään voimakasta heijaamista tms. epäilyttäviä asioita en oikein hyväksy ja suhtaudun kasvatuksessani vakavasti. Silmien, korvien, peräpään, hajurauhasten ym. tulisi pysyä kunnossa ja siisteinä ilman erityistä hoitoa. Oltava myös hyvämahaisia eli ei saisi esiintyä helposti ripuleita ja mahan kestettävä erilaisia ruokia ja ruokavalion muutoksia hyvin. (eri asia on, jos ongelmia aiheutuu/aiheutetaan onnettomuuksien tai vääränlaisen ruokinnan/hoidon seurauksena ja se ei liity enää niiden periytymiseen millään lailla)
Lisääntymistoimintojen on oltava myös kunnossa eli tiinehtyvyys hyvä (ed.koskee tavallaan molempia sukupuolia), synnytyksien tietysti sujuttava, emonvaistojen oltava kunnossa niin, että poikaset tulee hoidettua kunnolla. Välinpitämättömyys tai liika puolustamishalu ovat molemmat kasvatuskäytöstä poisulkevia. (ts. emojen on tehtävä asianmukainen pesä, synnytettävä sinne ja hoidettava poikasensa hyvin, sekä hyväksyttävä ihmisiltä poikasten käsittely. Yhden poikueen epäonnistumisen naaras voi tilanteesta riippuen saada anteeksi, muttei enää toista). Poikuekoon oltava kohtuullinen eli 5-7 olisi oikein sopiva :)
"Jalostuksessa" voi käyttää myös ed.mainittujen ulkonäkö-kriteerien ulkopuolelta kaneja parantamaan joitakin ominaisuuksia tarvittaessa esim. kääpiöluppaa suurentamaan korvia ja leventämään päätä, mutta silloinkin syntyvien poikasten tulisi tähdätä ed.mainittuihin määritelmiin.

Esimerkkeinä "täydellisistä" ja tavoitteiden mukaisista pupuista ovat mm. Tikru ja Pörrö: Sopivan kokoisia ja pehmeitä halittaviksi ja tarpeeksi vankkoja tiukempaankin lapsen rutistukseen. Kivan näköisiä, ilmeisiä ja värisiä. Lisäksi molemmat ovat oikein uteliaita, rohkeita ja reippaita aina ja kaikkialla, niillä on voimakas oma persoona ja ovat sopivassa määrin riiviöitä, mutta viihtyvät kuitenkin hyvin myös sylissä ja ovat tosi lapsirakkaita eli ovat innolla mukana lasten leikeissä :) Tavoiltaan siistejä ja "hajuttomia" ja helppohoitoisia muutenkin.

Niin... ja meillä kaikki kanimme ovat ensisijaisesti perheen lemmikkejä ja poikueita tulee siis toissijaisesti vain silloin tällöin, yleensä keväällä / kesällä ja pikkuisia pallutellaan aina oman perheen ja muidenkin voimin sydämien kyllyydestä 😘  Poikueissa saattaa olla hiukan vaihtelua keskenään vanhemmista riippuen esim. jotkut voivat sopia paremmin sporttisiin harrastuksiin ja toiset sylipehmukoiksi, mutta poikue ilmoituksissani on aina kerrottu poikasten ja vanhempien erityisominaisuuksista runsaasti.