Poikueet 2015

Poikueista löydät tiedot kuvineen alta.    Poikasen hinta on normaalisti 35 - 49 euroa / kpl (turkin ja värityksen mukaan), varausmaksu on 10 euroa, joka vähennetään lopullisesta hinnasta.  -Hinta sisältää aina reilun pussin tuttua pellettiruokaa ja mahd.muutakin alkuajan evästä, sekä epäviralliset "paperit", joissa runsaasti tietoa ko.kanin lisäksi poikueesta ja suvusta, sekä kattavat hoito- ym ohjeet. Kaikki poikueet ovat huolella suunniteltuja ja hoidettuja. Itselläni on kaikkien poikueiden ja vanhempien suhteen tiukat kriteerini ja selkeät tavoitteet. Perusoletuksena minulla on että poikaset ovat kaikinpuolin ok, eli vailla purenta- tms vikoja, jos havaitsen jossakin yksilössä huomauttamista mainitsen asiasta aina ja pikkuvirheetkin (vakavammat virheet karsin pois, enkä tyrkkää kenenkään kiusaksi) otan huomioon hinnassa.

Kaikki poikaset tottuvat tietysti runsaaseen käsittelyyn niin lapsien kuin aikuisten, monenlaiseen melskeeseen, koiriin, autoiluun, vieraisiinkin paikkoihin ja ihmisiin eli sopivat mainiosti lapsiperheisiinkin. Poikasten kynnet on leikattu ennen luovutusta jo useampaan kertaan ja jokaista on käännelty ja tarkasteltu joka suunnasta. Myös ruokia ovat saaneet maistella laidasta laitaan ja ovat saaneet aina imeä emoa tarpeeksi pitkään eli ovat vahvamahaisia.

Kasvattaja: Taru Lamminen, Vihti     Mail: taru@puutarha-lemmikit.net


PS. Kaneillamme on myös
Petsie -profiilit, joissa on runsaasti kuvia... käy katsomassa

Poikue 6 / 15

Risteytys                             Od.koko aikuisena: reilu 2 kg

Synt. 20.08.2015    Poikueeseen syntyi:  7 poikasta, joista hengissä:  urosta ja 5 naarasta 

Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Luonnonkeltainen, 2 x musta perhonen, musta (Mm-harjas) ja sininen 

Isä: Hopsu

Pystykorvainen risteytys. Väriltään sininen perhonen, Mm-harjas. Utelias ja reipas poika. Kooltaan vähän päälle 2kg.     Isänisä: "Kaapo" Leijonaluppa-risteytys, tuuhea MM-harjas ja vartalokarva normaali, Väriltään ruskeasiamsoopeli-japanilainen perhonen, n.2,1kg. Reipas, rohkea, utelias ja vauhdikas ihmisrakas tapaus, osaa myös kujeilla... Tykkää hypätä itsekin syliin ja kulkee mielellään käsivarrella maaten mukana touhuissa. On melko siisti, eikä ruiki paljoa, vaikka tyttöjen vieressä talviaikaan asuukin. Hiukan tykkää kukkoilla toisille uroksille, muttei liikaa kuitenkaan.                         Isänemä: Sade ( Sadepilvi ) Risteytyskani, Mm-harjas, muuten normaaliturkkinen, pystyt korvat, sininen, kooltaan n. 2,2kg, Luonteeltaan melko rauhallinen, muttei kuitenkaan flegmaattinen vaan ihan pirtsakka ja liikkuvainen. Hyvin käsiteltävissä, viihtyy sylissä mitenpäin vain ja on todella kiltti, kanien kesken sosiaalinen ja hyvin toimeentuleva. 

Emä: Tupsu

Risteytyskani, leijonaluppa-tyyppinen, harjas, ropellikorvat välillä lupassa ja välillä ei, väriltään kelta-musta japanilainen. Kiltti ja sosiaalinen, viihtyy hyvin myös sylissä, mutta ei ole mitenkään passiivinen vaan oikein pirtsakka ja vauhdikas tytteli. Kooltaan hiukan yli 2kg. Emänisä: Luukas , leijonaluppa, kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck, n.1,8kg. Superkiltti ja siisti herrasmies.   Emänemä: Tikru, risteytys, isohkot korvat pystyssä, kelta-musta japanilainen, n.2,5kg. Luonteeltaan todella rohkea ja utelias. Viihtyy sylissä vaikka kuinka paljon ja rakastaa lapsia ylikaiken 

 Poikue 5 / -15

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: vähän päälle 2 kg

Synt. 16.07.2015   -Poikueeseen syntyi: 8 poikasta, joista hengissä:  2 urosta ja 6 naarasta

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: Luonnonharmaa (Mm-harjas), ruskeasoopeli (Mm.harjas). Naaraat: 3 x ruskeasoopeli perhonen (Mm-harjas), musta perhonen, luonnonharmaa perhonen (Mm-harjas) ja musta sekakarvoilla (Mm-harjas) 

Isä: ”Kapteeni”

Harjaksellinen pystykorvainen risteytys. Väriltään venäläinen, Mm-harjas.

 Isänisä: James, pystykorvainen risteytys, soopelinruskea venäläinen,  reilu 3kg,  Isänemä: Prinsessa, luonnonsininen ("siniharmaa"),  "leijonaluppa" tyyppinen  risteytys, luppakorvat ja harjas, koko n.2kg   

Emä: Siiri / Sievä-Siiri

Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

Emänisä: Luukas , leijonaluppa, kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck, n.1,8kg. Superkiltti ja siisti herrasmies. Emänemä: Tikru, risteytys, isohkot korvat pystyssä, kelta-musta japanilainen, n.2,5kg. Luonteeltaan todella rohkea ja utelias. Viihtyy sylissä vaikka kuinka paljon ja rakastaa lapsia ylikaiken

Pojat

Tytöt

Vas kuvassa tyttöjä, oik. reunoilla pojat ja keskellä tyttö

    Poikue 4 / -15

Risteytys                             Od.koko aikuisena: noin 2kg

Synt. 22.05.2015    Poikueeseen syntyi: 8 poikasta, joista hengissä:  4 urosta ja 4 naarasta 

 -Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina:  Urokset: 2x Luonnonsoopeli (MM-harjas), luonnonsoopeli (Mm-harjas), musta (Mm-harjas) Naaraat: Musta (Mm-harjas), musta, kelta-musta japanilainen (Mm-harjas) ja siamsoopeli-japanilainen

Isä: ”Sasu”

Pienehkö kokoinen pystykorvainen risteytys. Väriltään tumma ruskeasoopeli, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja sopivasti vilkkauttakin omaava, joskin vielä hiukan ujohko nuorukainen. Sylissä osaa ottaa rennosti, kuten isänsäkin. Kooltaan n.1,9kg.     Isänisä: Roope ( Raita-Roope ) -Leijonaluppa-risteytys, tuuhea MM-harjas ja vartalokarvakin pidempää, Väriltään luonnon sinisiamsoopeli-japanilainen, n.2,2kg. Erikoisen utelias, superkesy, rohkea, luonteeltaan jopa koiramainen ihmisrakas tapaus... Tykkää rötköttää niin sylissä kuin lattiallakin selällään mahastaan rapsuteltavana On siisti, eikä ruiki, vaikka tyttöjen vieressä talviaikaan asuukin. Ei juuri kukkoile, edes toisille uroksille.       Isänemä:  Pilkku-Liisa  -Risteytyskani, musta perhonen, Mm-harjas, joka tippunut kokonaan pois, kooltaan ja malliltaan kääpiötyyppiä, paino n. 1,6kg, Luonteeltaan ei ole kovin seurallinen ihmisiä kohtaan, eikä oikeastaan tykkää olla sylissä, mutta antaa tehdä hoitotoimet yms kuitenkin nätisti, kanien kesken sosiaalinen ja toimeentuleva.

Emä: Tupsu

Risteytyskani, leijonaluppa-tyyppinen, harjas, ropellikorvat välillä lupassa ja välillä ei, väriltään kelta-musta japanilainen. Kiltti ja sosiaalinen, viihtyy hyvin myös sylissä, mutta ei ole mitenkään passiivinen vaan oikein pirtsakka ja vauhdikas tytteli. Kooltaan hiukan yli 2kg.   Emänisä: Luukas , leijonaluppa, kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck, n.1,8kg.       Emänemä: Tikru, risteytys, isohkot korvat pystyssä, kelta-musta japanilainen, n.2,5kg

24.5. 2vrk

      Poikue 3 / -15

-Poikue on uusinta viime vuodelta (4/-14), koska viimeksi tästä yhdistelmästä tuli todella hienoja lapsukaisia.

Harjaksellisia risteytyksiä                                                  Od.koko aikuisena: vähän alle 2 kg

Synt. 01.05.2015     Poikueeseen syntyi yht.  poikasta, hengissä 1 kpl, 1 urosta +  naarasta

Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Ruskeasoopeli (japanilainen) perhonen MM-harjas

Isä: Roope ( Raita-Roope )

Leijonaluppa-risteytys, korvat välillä pystyssä, välillä puolilupassa, tuuhea MM-harjas ja vartalokarvakin pidempää, Väriltään luonnon sinisiamsoopeli-japanilainen, n.2,2kg. Erikoisen utelias, superkesy, rohkea, luonteeltaan jopa koiramainen ihmisrakas tapaus... Tykkää rötköttää niin sylissä kuin lattiallakin selällään mahastaan rapsuteltavana On siisti, eikä ruiki, vaikka tyttöjen vieressä talviaikaan asuukin. Ei juuri kukkoile, edes toisille uroksille.  Isänisä: Luukas, leijonaluppa, kelta-musta (japanilainen) perhonen, n.1,8kg. Isänemä: Pörrö, harjaksellinen risteytys, sinisoopeli, n.2,5kg.

Emä:  Pilkku-Liisa

Risteytyskani, musta perhonen, Mm-harjas, joka tippunut kokonaan pois, muuten normaaliturkkinen, kooltaan ja malliltaan kääpiötyyppiä, paino vain n. 1,6kg, Luonteeltaan ei ole kovin seurallinen ihmisiä kohtaan, eikä oikeastaan tykkää olla sylissä, mutta antaa tehdä hoitotoimet yms kuitenkin nätisti, kanien kesken sosiaalinen ja toimeentuleva ja makoilee mielellään kylkikyljessä toisten kanssa. Emänisä: Gäbi, musta perhonen, leijonaluppa, vähän vajaa 2kg. Emänemä: Kinuski, sininen, risteytys, alle 2kg

23.5.

          Poikue 2 / -15

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: n. 2 kg

Synt. 18.04.2015   -Poikueeseen syntyi: 6 poikasta, joista hengissä: 3 urosta ja 3 naarasta

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: Luonnonkeltainen (Mm-harjas), kelta-musta japanilainen (Mm-harjas) ja siamsoopeli-japanilainen perhonen (MM-harjas) Naaraat: Musta perhonen (MM-harjas), kelta-musta japanilainen ja siamsoopeli-japanilainen (Mm-harjas)

Isä: ”Sasu”

Pienehkökokoinen pystykorvainen risteytys. Väriltään tumma ruskeasoopeli, Mm-harjas. Utelias, kiltti ja sopivasti vilkkauttakin omaava, joskin vielä välillä hiukan ujohko nuorukainen. Sylissä osaa ottaa rennosti, kuten isänsäkin. Kooltaan n.1,8kg.

Isänisä: Roope ( Raita-Roope ) -Leijonaluppa-risteytys, tuuhea MM-harjas ja vartalokarvakin pidempää, Väriltään luonnon sinisiamsoopeli-japanilainen, n.2,2kg. Erikoisen utelias, superkesy, rohkea, luonteeltaan jopa koiramainen ihmisrakas tapaus... Tykkää rötköttää niin sylissä kuin lattiallakin selällään mahastaan rapsuteltavana On siisti, eikä ruiki, vaikka tyttöjen vieressä talviaikaan asuukin. Ei juuri kukkoile, edes toisille uroksille. Isänemä: Pilkku-Liisa -Risteytyskani, musta perhonen, Mm-harjas, joka tippunut kokonaan pois, kooltaan ja malliltaan kääpiötyyppiä, paino n. 1,6kg, Luonteeltaan ei ole kovin seurallinen ihmisiä kohtaan, eikä oikeastaan tykkää olla sylissä, mutta antaa tehdä hoitotoimet yms kuitenkin nätisti, kanien kesken sosiaalinen ja toimeentuleva.

Emä: Siiri / Sievä-Siiri

Risteytyskani, Leijonaluppa-risteytys, harjas, ropellikorvat, väriltään kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck. Todella kiltti ja sosiaalinen, joka tilanteessa. Sopivassa suhteessa leppoisuutta ja vauhdikkuutta. Kooltaan n.2,1kg.

Emänisä: Luukas , leijonaluppa, kelta-musta (japanilainen) perhonen eli reininscheck, n.1,8kg. Superkiltti ja siisti herrasmies. Emänemä: Tikru, risteytys, isohkot korvat pystyssä, kelta-musta japanilainen, n.2,5kg. Luonteeltaan todella rohkea ja utelias. Viihtyy sylissä vaikka kuinka paljon ja rakastaa lapsia ylikaiken

 

Poikue myyty !

isä Sasu ja emä Siiri

23.5. vas.lähtien: Siamsoopeli-japanilainen perhonen (MM-harjas) poika, siamsoopeli-japanilainen (Mm) tyttö, kelta-musta japanilainen (Mm) poika, musta perhonen (MM) tyttö, luonnonkeltainen (Mm) poika, keltamusta japanilainen tyttö

Vas 20.4. 2vrk ja oik 25.4. n1vk

        Poikue 1 / -15

Risteytyskanin poikasia              Od.koko aikuisena: n.2 kg tai hiukan yli

Synt. 20.03.2015   -Poikueeseen syntyi: 4 poikasta, joista hengissä 4: 3 urosta ja 1 naaras

-Poikueessa väreinä ja karvanlaatuina: Urokset: Sininen (Mm-harjas), sininen perhonen (MM-harjas) ja sinikeltainen jap. perhonen Mm-harjas). Naaraat: Sinisiamsoopeli (Mm-harjas)

Isä: ”Hopsu”

Pystykorvainen risteytys. Väriltään sininen perhonen, Mm-harjas. Utelias ja reipas poika. Kooltaan vähän päälle 2kg.

Isänisä: "Kaapo" Leijonaluppa-risteytys, tuuhea MM-harjas ja vartalokarva normaali, Väriltään ruskeasiamsoopeli-japanilainen perhonen, n.2,1kg. Reipas, rohkea, utelias ja vauhdikas ihmisrakas tapaus, osaa myös kujeilla... Tykkää hypätä itsekin syliin ja kulkee mielellään käsivarrella maaten mukana touhuissa. On melko siisti, eikä ruiki paljoa, vaikka tyttöjen vieressä talviaikaan asuukin. Hiukan tykkää kukkoilla toisille uroksille, muttei liikaa kuitenkaan.     Emänemä: Sade ( Sadepilvi ) Risteytyskani, Mm-harjas, muuten normaaliturkkinen, pystyt korvat, sininen, kooltaan n. 2,2kg, Luonteeltaan melko rauhallinen, muttei kuitenkaan flegmaattinen vaan ihan pirtsakka ja liikkuvainen. Hyvin käsiteltävissä, viihtyy sylissä mitenpäin vain ja on todella kiltti, kanien kesken sosiaalinen ja hyvin toimeentuleva. 

Emä: "Veera" / Viiru-Veera

Risteytyskani, Leijonaluppatyyppinen-risteytys, harjas ja hiukan pidempi vartalokarva, luppakorvat, väriltään mustavalkoinen japanilainen. Pilkettä silmässä ja omaa luonnettakin löytyy sopivasti. Kooltaan n.1,9kg.

Emänisä: Arttu, kääpiöluppa, mustavalkoinen japanilainen, kooltaan n.1,8kg.
Emänemä: Pulmu, leijonalupparisteytys, harjas, väriltään ps valkoinen, kooltaan n.1,8kg 
 

Poikue myyty !

 

Hopsu ja Veera

16.4. Vas. sininen poika, sininen perhonen poika, sinikeltainen perhonen poika ja sinisiamsoopeli tyttö

Poikaset 21.3. ja 29.3. eli 1vrk ja 9vrk ikäisinä